keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Hän ainoastaan voi sen tehdä

Luin jokin aamu sitten hartauskirjasta jakeen: "Silloin kaikki se, mikä oli katkeraa, kääntyy parhaakseni. Sinä pelastat minut kuoleman kuilusta. Selkäsi taakse sinä heität kaikki minun syntini." Jes. 38:17 (v. 1992 kännös)


Tuossa jakeessa kaksikin kohtaa ilahdutti minua.  Jotenkin tuo kuilu pisti silmääni ja ajattelin, että kuilusta (olkoon millainen tahansa) onkin ihan mahdoton päästä pois omin voimin. Siihen tarvitaan joku auttamaan. Ja meidät auttaa sieltä Herra!

Toinen ilahduttanut huomio oli, tuo "selkäsi taakse". Tuli ihan mieleen, että Hän tulee, näkee ja ottaa käteensä sen syntimme - ja sitten heittää sen pois - selkänsä taakse. Sitä ei sitten tarvitse enää ajatella - anteeksiannettua.

---

Vanhempi käännös (1933/1938) sanoo tuon jakeen näin: "Katso, onneksi muuttui minulle katkera murhe: Sinä rakastit minun sieluani, nostit sen kadotuksen kuopasta, sillä sinä heitit kaikki minun syntini selkäsi taa." Jes. 38:17

Uusi Tie- lehdeltä saatu Raamattu "Jumalan kansan Pyhä Raamattu" sanoo jakeen melkein samoin: "Onneksi muuttui minulle katkera murhe. Sinä rakastit minun sieluani, nostit sen turmion* kuopasta, sillä sinä heitit kaikki minun syntini selkäsi taakse." Jes. 38:17

*Alaviitteessa sen (turmion) sanotaan tarkoittavan hautaa, koska Herralle otollisen Hiskian (josta luvussa kerrotaan) ei tarvinnut pelätä kadotukseen joutumista.


4 kommenttia:

  1. Tuo 1933/1938 tuntui tutulta. Meillä taisi kotona olla sen aikainen raamattu. Todella lohdullinen, kiitos kun toit esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on se minullekin tutumpi versio ja sitä yleensä käytän. Kiitos kun kerroit saaneesi lohdutusta tästä!

      Poista
  2. Tuo oli hyvin sanottu tuossa uudessa käännöksessäkin, vaikka en sitä yleensä luekaan, vaan enemmän vanhaa ja Raamattu kansalle käännöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin useimmin sitä vanhempaa käytän, mutta joskus tulee joku uudenlainen ajatus, kun sattuu lukemaan sitä uudempaa.

      Poista