tiistai 7. marraskuuta 2017

He palasivat aina takaisin

Aabraham kutsuttiin lähtemään. Hän lähti tietämättä minne oli tuleva, mutta hän totteli, koska Jumala oli häntä kutsunut. Hän tuli maahan, jonka Jumala oli luvannut hänelle ja hänen jälkeläisilleen.
Mutta sitten tuli nälänhätä, joka pakotti  hänet lähtemään Egyptiin runsaampien ruokavarojen ääreen. Hän palasi sieltä kuitenkin takaisin; siihen maahan, jonka Jumala oli hänelle luvannut. Hänen poikansa Iisak asui tuossa maassa perheensä kanssa, samoin Jaakob, pojanpoika, suuren perheensä kanssa. Hänkin joutui Egyptiin onnettomien olosuhteiden seurauksena, mutta iloiten hän sai muukalaisuutensa maahan saapua, sillä hän tapasi siellä kadonneen poikansa.

Sinne he jäivät silloin asumaan pitkäksi aikaa. Mutta tuli aika, jolloin heidän oli palattava. Heidän, joista oli tuona aikana tullut suuri kansa. Faarao ei tahtonut päästää heitä. Lopulta hänen oli pakko. Kansan vaellus erämaassa kotimaataan kohti oli hyvin rankka, ja se olikin jo uusi sukupolvi, joka vihdoin kotimaahan pääsi. Siellä monet vastukset heitä myös odottivat, mutta nyt he kuitenkin olivat kotonaan; Jumalan heille lupaamassa maassa, isiensä maassa.

Aika kului ja he unohtivat  keltä kaiken olivat saaneet. Jumala salli valloittajien tulla heidän maahansa. Kansa siirrettiin pakkosiirtolaisuuteen muille maille. Paljon myöhemmin heille annettiin mahdollisuus palata rakentamaan isiensä kaupunkia. Ja niin jotkut heistä palasivatkin sitä tekemään, ahkeroiden jälleen monien vastusten keskellä. Sotia ja valloitettuna olemista oli kansalla yhtenään. Sitten heidät karkoitettiin hyvin pitkäksi aikaa maastaan. Heidän muistonsakin tuossa heidän isiensä maassa haluttiin hävittää.

Mutta kävikö niin? Jos ihmiset heidät unohtivatkin, Herra itse ei heitä unohtanut, vaikka olikin sallinut tuon kaiken tälle kansalle tapahtua. Kuka olisi uskonut, että parintuhannen vuoden jälkeen maa alkaisi jälleen viheriöidä? Maa, kansa, joka oli yritetty perin juurin hävittää? Mutta niin vain tapahtui, koska Jumala niin oli käskenyt! Kamalat tapahtumat johtivatkin siihen, että tuo kansa sai jälleen isiensä maan. Nytkään sitä ei sille monet haluaisi suoda ja punotaaan juonia sitä vastaan monin tavoin. Sinne kansa kuitenkin on palannut ja siellä se pysyy, vaikka vaikeaa välillä onkin. Näin tapahtuu, koska Jumala on niin määrännyt.

He palasivat aina takaisin, koska Jumala oli niin päättänyt.
Minkä Jumala on päättänyt, sitä ei mikään mahti maailmassa muuta.

2 kommenttia:

  1. Hyviä ajatuksia. Tuo on lohdullista, ettei mikään mahti maailmassa voi muuttaa sitä, minkä Jumala on päättänyt. Niin myös meidän elämässämme, ei vain Israelin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun vain muistaisikin sen silloin, kun sitä tarvitsee...

      Poista